05.06.2016

Lähimmäisen surusta ja häpeästä

Perheenjäsenten päihteidenkäytön elämänpituiset vaikutukset on Susanna Alakosken teosten keskeinen teema. Ruotsinsuomalaiskirjailija on nostanut läheisten kokemukset suosittujen romaanien ja elokuvan aiheeksi. Menestysteos Sikalat (2006) voitti merkittävän ruotsalaisen August-kirjallisuuspalkinnon, siihen perustuva Sovinto-elokuva (2010) puolestaan pääpalkintoja useilla elokuvafestivaaleilla. Maria Romantschukin vetämä Susanna Alakosken ja allekirjoittaneen keskustelutilaisuus Helsingin ydinkeskustan Luckanissa olikin jo ennakkoon täyteenbuukattu. Tunnelma oli keskittynyt ja eläytyminen vahvaa.

Keskustelun teemana oli lähimmäisten kokema suru häpeä päihdeongelmaisten läheisten avainkokemuksena. Häpeä on avainkysymys, koska se vaikuttaa kehittyvän ihmisen itsetuntoa nakertavasti samalla kun se estää häntä tavoittelemassa elämässään korjaavia asioita kotikuvioiden ulkopuolelta. Päihteidenkäyttäjän läheinen elää piinansa kanssa koko elämänsä ja asiasta puhuen avautuminen on suorastaan välttämätöntä eheämmän loppuelämän tavoittamiseksi.

Susanna Alakoski kuvaa läheisen sisäistä myllerrystä erilaisten äänien kuoroksi. Viimeisimmässä Lähimmäisen huhtikuu –teoksessa toistuvana kertomuksena on me-muodossa kirjoitetut surukirjeet, anteeksiannon- ja pyytämisen, toiveiden, kiitosten ja kertomatta jääneiden asioiden vuodatukset vanhemmille. ”Kirjoitimme että halusimme vanhempiemme tietävän että olimme vahtineet heitä kuin pikkulapsia, lähteneet bileistä ehtiäksemme kotiin emmekä koskaan uskaltaneet rentoutua”. Tai ”Moni meistä pyysi anteeksi että häpesimme hävettäviä isiämme”. Asiaa omakohtaisesti tuntematon lukija hämmästyy siitä, millaisia asioita alkoholistin läheinen joutuu kantamaan.

Läheisäänien kuoro ei usein tavoita perheenjäseniä. Mutta ei se tavoita myöskään päättäjiä. Susanna Alakoski pyrkii olemaan yhteiskunnallinen vaikuttaja. Luokkaretkeily on Alakosken usein käyttämä ilmaisu elämisestä yhteiskunnassa, jossa järjestelmä aktiivisesti tukee heikoista oloista tulevan mahdollisuutta saavuttaa vanhempiaan onnellisempi asema elämässä. Tuota retkeilyä talouskuripolitiikka parhaillaan nakertaa. Läheisten ääni tulisi huomioida myös päihdepolitiikassa. Narkomaanin läheinen ei kannata huumausaineiden dekriminalisointia, alkoholistin läheinen ei toivo alkoholia kaupattavan läpi vuorokauden.

Lohdullisena puolena päihdeongelmaisten läheisten elämässä ovat koettelemuksien myötä kehittyvät vahvuudet. Alakoski on hätkähdyttänyt kommentillaan, jonka mukaan ”hän palkkaisi omaan yritykseensä vain alkoholistien lapsia”. Alakoski luettelee tusinoittain syitä hykerryttävään lausuntoonsa. Hänen mukaansa alkoholistien lapset ovat ongelmanratkaisukykyisiä, luovia, vilpittömiä, empaattisia ja nöyriä kaaoksenhallitsijoita.

Keskusteluillan aikana myös katsottiin myös Lasten seurassa –ohjelman toimenpiteinä toteutettuja Lasisen lapsuuden kampanjafilmejä. Susanna Alakoski kiteytti hyvin Monsterit-filmin, joka kuvastelee karusti monen lapsen selviytymispyrkimyksiä alkoholiongelmaisten vanhempien kanssa: Lapsi rakastaa aitoa ja turvallista omaa vanhempaa. Päihtymisen takia murheita aiheuttava vanhempi on puolestaan pelottavuudessaan järkeenkäypää kuvitella hieman epätodelliseksi hirviöksi.

Kuuntele kirjailija Susanna Alakosken ja kehittämiskoordinaattori Janne Takalan (A-klinikkasäätiö) haastattelut Radio Suomen Ajantasassa Yle Areenasta http://areena.yle.fi/1-3245961

Keskusteluillasta julkaistaan myöhemmin podcast Radio Helsingissä.

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös