04.03.2014

Olen rikkinäinen – auttaisiko nuorten nettiryhmä?

Rikkinäiset on verkossa tehtävää työtä nuorten auttamiseksi vaikeissa perhetilanteissa. Tavoitteena on kehittää ja levittää nuorille mahdollisimman tarpeen mukaista ammatillista nettiauttamista ja tarjota mahdollisuus vertaistukeen. Nuorille on vuodesta 2012 alkaen tarjottu avoimia liveiltoja Tukinet.netissä, joka on kriisikeskus verkossa. Ensimmäinen suljettu nuorten nettiryhmä toimi syksyllä 2013 yhdeksän viikon ajan. Tämä kirjoitus pohtii kokemuksiani kyseisestä pilottiryhmästä. Toiminnassa ovat mukana A-klinikkasäätiö, Suomen kasvatus- ja perheneuvontaliitto, Ensi- ja turvakotien liitto sekä Kriminaalihuollon tukisäätiön lapsi- ja perhetyö.

Syksyllä 2013 joukko nuoria löysi toisensa Rikkinäiset-nettiryhmässä Tukinet.netissä. Yhteensä 11 nuorta sai netin avulla paljon kaivatun kokemuksen, että päivittäin joku kuuntelee ja on kiinnostunut. Moni sai myös ryhmän tukemana apua masentuneisuuteen, itsetuhoisuuteen ja perheväkivaltaan. Nettiryhmän voima ja intensiivisyys yllättivät niin ryhmäläiset kuin ohjaajatkin, kun ryhmällä heräsi suuri tarve keskustella ja hakea ratkaisuja pitkään vaivanneisiin vaikeuksiin. Niitä etsimässä olivat sosiaalialan ammattilaiset eri järjestöistä.

Rikkinäisiin tuli eri puolilta Suomea eri-ikäisiä nuoria naisia ja yksi mies, joiden elämiin aikuisten mielenterveys-, parisuhde- ja päihdeongelmat vaikuttivat merkittävästi. Puolet ryhmästä oli iältään 14–17-vuotiaita, loput 18–23-vuotiaita ja yksi 27-vuotias. Eri-ikäisten nuorten valitseminen ryhmään osoittautui ryhmää rikastuttavaksi ratkaisuksi. Nuorilla aikuisilla oli elämänkokemuksensa kautta enemmän etäisyyttä lapsuuden traumoihin, mutta kaikilla edelleen tarvetta pohtia kokemuksiaan. Erityisen arvokkaita olivat aikuisten ryhmäläisten kertomat selviytymistarinat ja vahva kokemuksen tuoma usko siihen, että elämä kannattelee.

Keskustelu ryhmässä käynnistyi ryminällä, ja alusta asti tunnelma oli lämmin, luottamuksellinen sekä välittävä. Nuorilla oli hyvä motivaatio työskennellä ohjaajien kanssa saadakseen paremmin apua. Tsemppihenki ja toisen tukeminen olivat keskeisessä roolissa keskusteluissa. Eri-ikäiset tukivat toisiaan vastavuoroisesti ja ohjaajat taas kaikkia tarpeen mukaan.

Nettiryhmässä voi työskennellä tavoitteellisesti

Ohjaajien tehtävänä oli kirjoitusten avulla luoda mielikuvaa ryhmästä ja sen keskeisistä arvoista, kuten toisten kunnioittamisesta ja elämänmyönteisyydestä. Ohjaajat toivat ryhmään myös mallia siitä, miten vastuullinen aikuinen toimii kohdatessaan vaikeuksissa olevan nuoren. Alussa oli tärkeää kartoittaa nuorten tilanteita ja kokemuksia. Alussa jokaista nuorta kannustettiin asettamaan oma tavoite ryhmän toiminnan ajaksi.

Pian alettiin työskennellä nuorten esille nostamien kysymysten parissa, jokaisen kanssa tarpeen mukaan. Nettiryhmässä oli mahdollista käyttää erilaisia tehtäviä, joita nuorten ryhmissä tai työskentelyssä lasten kanssa yleensäkin käytetään. Jotkut saivat merkittävän sysäyksen avun hakemiseensa, ja suuri osa antoi palautetta avun saannin ylittäneen kaikki odotukset. Erityisesti kiitosta sai vertaisuuden kokemuksen saaminen sekä ohjaajien monipuolinen osaaminen. Pienellä osalle ryhmäläisiä riitti se, että sai kertoa päivittäiset huolensa vertaisille.

Tunteet ovat keskiössä auttamistyön kohtaamisissa, oltiin sitten netissä tai kasvokkain. Yksi ohjaajan keskeisistä tehtävistä olikin olla emotionaalisesti läsnä ja kertoa tunteesta, joka hänessä nuoren kertomuksen luettuaan herää. Ottaa osaa, jos tapahtuma surettaa. Iloita jos on ilon aihetta. Nuorten tunteita herätteli esimerkiksi Kirje vanhemmalle -tehtävä. Tunteiden käsittelyssä apuna käytettiin tunnetehtäviä, joissa esimerkiksi vihan tunnetta eriteltiin osiin. Mikä eläin tunne olisi, minkä värinen se olisi ja miltä kehossani tuntuu silloin? Miten selviydyn tunteeni kanssa rakentavasti ja millaista apua siihen mahdollisesti tarvitsen?

Kaikilla nuorilla oli mielenterveysongelmia itsellään. Osalla oli terapiasuhde tai lääkärinseuranta, osa sai jo valmiiksi tukea lastensuojelun perhetyöstä. Ohjaajien tärkeä tehtävä oli tukea nuorten hyvinvointia monipuolisesti ja tarpeidenmukaista avunsaantia. Ryhmän päätyttyä kaikki ryhmäläiset olivat hakeneet apua kouluterveydenhoidosta erikoissairaanhoitoon, ja osa oli jopa ensimmäistä kertaa ottanut puheeksi ongelmiaan. Muutaman nuoren perheessä sattui akuutti kriisi ryhmän aikana. Näissä tilanteissa koordinaattori tarjosi suoraa apua pikaisen avunsaannin turvaamiseksi, ja tilanne huomioitiin ryhmätyöskentelyssä. Vakauttavat tehtävät ja keskustelut olivat monesti tarpeellisia näissä tilanteissa. Yhteystietojen vaihtamiseksi nuori laittoi nimensä ja numeronsa Tukinetin ylläpidolle.

Useiden nuorten kanssa alettiin ryhmässä pohtia lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Aihe oli monelle vaikea, ja kynnys yhteistyöhön lastensuojelun kanssa oli suuri. Epätietoisuus ja huostaanoton pelko kuulsivat nuorten kirjoituksissa. Oman kokemuksen puheeksiotto omien vanhempien kanssa tuntui erityisen vaikealta, mikäli nuorella oli kokemusta perheväkivallasta. Näissä tilanteissa olimme kuin tulkin roolissa kertomassa, mitä avun hakeminen lastensuojelusta tarkoittaa. Kävimme keskustelua lasten oikeuksista ja kysyimme, miten oikeudet omassa elämässä toteutuvat. 

Apua saa ottamalla asiat puheeksi, näkyy kasvot tai ei

Ryhmän aikana vakuutuimme, että nettiryhmä on yhtä arvokas ja oikea ryhmä kuin kasvokkainenkin nuorten ryhmä. Entisenä lastensuojelun työntekijänä yllätyin siitä, kuinka samanlaista työtä tein verrattuna kasvokkaiseen lastensuojelutyöhön. Kirjoittaminen oli entuudestaan tuttua, joskaan asiakkaiden kanssa en ollut aiemmin näin vaikeista asioista keskustellut kirjoittamalla. Yhtä rehellisiä ja avoimia keskusteluita olen tottunut käymään lasten tai aikuisten kanssa vasta kuukausien työskentelyn ja luottamuksen muodostumisen jälkeen.

Voiko olla, että suomalaisten on helpompi kirjoittaa vaikeuksistaan kuin kertoa ne työntekijälle kasvokkain? Nuorten kasvot tai nimi eivät tulleet meille tutuiksi, mutta silti tutustuimme toisiimme syvällisesti, aidosti ja kainostelematta. Nettipersoonani voi olla tiettyyn pisteeseen asti haluamani näköinen. Mutta paljon minusta netissä kertovat myös tapani kirjoittaa ja reagoida toisten kirjoituksiin ja se, mitä kerron rivien välissä.

Vietettyäni tuntikausia ryhmässä kahden kuukauden ajan jään kaipaamaan jokaista nuorta nimimerkin takana. Ilahdun saadessani kuulla heistä Tukinetin avoimella Nuortenfoorumilla. Aivan kuin jokaisen kadulla kohtaamani työstä tutun lapsen tai nuoren kasvot saavat minut ilahtumaan. 

Ammatillinen verkkoapu ja vertaistuki auttavat jaksamaan ja tukevat selviytymistä. Verkkoavussa keskeistä on ihmisen omatoimisuus ja motivaatio saada apua. Verkkoapu on myös nuorten toiveiden mukaista, matalan kynnyksen apua. Rikkinäiset-ryhmän koettuani uskon vakaasti, että verkossa on aitoa ja oikeaa elämää. Mikä saisi muutkin aikuiset ammattiauttajat ymmärtämään tämän ja tulemaan mukaan? Nuorille verkko on yksi täysipainoinen elämän areena, jossa voi sääntöjä noudattaen saada apua turvallisesti. Yhteyden muodostaminen auttajaan onnistuu niin bussin penkiltä kuin nuoren omasta huoneesta. Ja yhtäkkiä en olekaan yksin huoleni kanssa, vaan saan tukea minua eniten askarruttavissa asioissa.

Anu Pärssinen
A-klinikkasäätiö, Lasinen lapsuus -toiminta

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös