30.09.2013

On uskallettava

Alkoholistiäidin lapsi Sofia kysyy Lasinen lapsuus -verkkosivuilla kaikkia kohtalotovereitaan mietityttävän kysymyksen: ”Miksi äiti juo, vaikka tietää sen satuttavan minua syvästi? Enkö ole lopettamisen tai edes kohtuuden väärti?”

Kysymys on koskettava ja kiteyttää lapsen näkökulmasta isän tai äidin alkoholiriippuvuuden aiheuttaman tuskan. Lapsi harvoin ymmärtää, että alkoholismi on sairaus ja ettei syy vanhemman valintoihin ole lapsen huonoutta. Jos vanhempi ei kykene vastuulliseen aikuisuuteen, lapsi tarvitsee tuekseen muita aikuisia.

Suomesta on viime vuosikymmenien aikana kadonnut yhteisöllisyys ja perheet ovat usein yksin ongelmiensa kanssa. Koetaan häpeälliseksi tunnustaa, että tarvitsee ulkopuolista apua; suomalaista kulttuuria on varjostanut yksin selviämisen eetos.

On hienoa, että vaikeistakin asioista on alettu puhua mediassa ja tukea on tarjolla ammattilaisten ja netin kautta, kunhan sitä osaa hakea. Mikään ei kuitenkaan korvaa lapsen lähiyhteisön merkitystä turvallisen ja välittävän kasvuympäristön mahdollistajana. Naapuri, sukulainen, opettaja, ystävä, työtoveri; ethän ummista silmiäsi kohdatessasi tai huomatessasi lähipiirissäsi alkoholiongelmaisen perheen.

Ongelmat eivät katoa itsestään, vaan koko perhe tarvitsee apua. Tilanteen voi laukaista esimerkiksi yhteydenotto lastensuojeluviranomaisiin tai työpaikalla tapahtuva puuttuminen työntekijän alkoholiongelmaan. Erään alkoholiriippuvaisen äidin tytär kertoi, että olisi helpottavaa, jos äidin työpaikalla huomattaisiin juomisongelma ja puututtaisiin siihen. Hän koki voimattomuutta äidin juomisen edessä, koska äiti ei itse tunnustanut ongelmaa läheisilleen.

Joskus on uskallettava puuttua toisten asioihin, vaikka aiheuttaisikin hetkellisesti pahaa mieltä. Joku viisas on kiteyttänyt ongelmien esille tuomisen aiheuttaman kasvun mahdollisuuden sanoihin: ”Joskus Jumala silittää niin kovaa, että luu paistaa.”

Sari Manninen, KT
suunnittelija, Suomen Vanhempainliitto

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös