01.03.2013

Onko baarin paikalla väliä?

Kun lähikoulumme pääovesta tulee ulos, näkee ensimmäisenä vastapäisen baarin. Sen katetulla terassilla joutilaat aikuiset viettivät aikaansa pitkälle syksyyn kaljatuoppeja kallistellen ja tupakkaa imien. Tämä ei ole ainoa kostean aikuisuuden mallia tarjoava paikka kotikaupungissani. Jyväskylän keskusta on suorastaan pyhitetty aikuisten ja nuorten ryyppypaikaksi. Surullisenkuuluisa kävelykeskusta on Jyväskylän rallien aikaan, jolloin virtsa ja roskat virtaavat nilkkaan asti ulottuvana virtana.

Tämä on varmasti omanlaisensa malli lapsille, mutta onko baarin paikalla muuta väliä kuin että lapset näkevät jo koulunpenkkiä kuluttaessaan yhden mahdollisen aikuisen mallin? Mielenkiintoinen yhdysvaltalaistutkimus kertoo, miten alkoholin myynti- ja anniskelupaikat vaikuttavat lasten elämään. Eri asuinalueiden välisessä vertailussa havaittiin, että alueilla, joissa on suhteellisesti enemmän anniskelupaikkoja suhteessa väkilukuun, tapahtuu enemmän lasten heitteillejättöjä. Vastaavasti niillä alueilla, joissa on enemmän alkoholin myyntipaikkoja, tapahtuu muita alueita enemmän lasten pahoinpitelyjä.

Alkoholin myyntipaikkojen yhteys lasten kokemiin alkoholihaittoihin ei ole suoraviivainen. Varmaa kuitenkin on, että päihteiden helppo saatavuus vaikuttaa myös lasten elämään sekä suoraan että erilaisten välillisten vaikutusten kautta esim. köyhyytenä. Suomessa alkoholin myynnin ja anniskelun merkitystä lasten kokemuksille ei ole tutkittu. Epäilemättä Suomessa saataisiin vastaavia tuloksia lasten kokemista haitoista kuin Yhdysvalloissa, jos tutkittaisiin ravintoloiden ja myynnin vaikutusta lasten elämään. 

Lähde

Bridget Freisthler, Lorraine Midanik, Paul Gruenewald (2004) Alcohol Outlets and Child Physical Abuse and Neglect: Applying Routine Activities Theory to the Study of Child Maltreatment. Journal of Studies on Alcohol and Drugs 65 (5), 586-592.

Maritta Itäpuisto, Projektitutkija, Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös