16.10.2012

Päihdehoitoon lasten kanssa

Mielikuvissamme päihdeklinikan asiakas on ikääntyvä muovikassimies, jonka ainoa omainen on viranomainen. Todellisuudessa päihdeklinikoiden palveluita käyttävät tänä päivänä miesten ohella lähes yhtä usein naiset, ja asiakaskunta on nuorentunut huumeongelmien lisääntymisen myötä. Monet päihdehoidon asiakkaista ovat perheellisiä ja monilla heistä on pieniä lapsia.

Ulkomaisissa tutkimuksissa on korostettu, että päihdeongelmien hoitaminen on tehokkaampaa ja tuloksellisempaa silloin, kun perheenjäsenet otetaan mukaan hoitoon. Yhtä tärkeä näkökulma on se, että myös perheenjäsenet tarvitsevat tukea ja apua niiden moninaisten ongelmien vuoksi, joita heille päihteidenkäyttäjän toiminnasta aiheutuu. Käytännössä näin ei kuitenkaan tapahdu etenkään päihdeongelmaisten vanhempien lasten osalta. Vanhempien hoitoon hakeutumisesta huolimatta lapset jäävät usein ilman tarvitsemaansa apua.

Lasten auttamisen tiellä on useita esteitä. Tiedon saaminen päihdehoitoon hakeutuvien vanhempien lapsista ja heidän tilanteestaan on käytännössä hyvin hankalaa, sillä yhtenäisiä välineitä lasten tilanteen selvittämiseen ei ole kehitetty. Lapsen tilannetta arvioidaan päihdeongelmaisen vanhemman kertoman kautta. Tällä tavoin todenmukaisen kuvan saaminen voi olla vaikeaa päihdeongelmaan lähtökohtaisesti kuuluvan salailun ja vääristelyn vuoksi. Nämä saattavat entisestään kärjistyä lapsen tilanteesta puhuttaessa, jos vanhempi pelkää lapsen huostaanottoa.

Silloinkin, kun päihdetyöntekijä saa tiedon lapsen tilanteesta, voi lapsen avuntarpeeseen vastaaminen olla hankalaa. Harvoilla päihdeklinikoilla on soveltuvia tiloja, palveluita ja osaamista lasten kohtaamiseen. Kuntien palvelut on Suomessa järjestetty ikäkausien mukaan, ja useat päihdetyöntekijät katsovat, että vain aikuisten auttaminen kuuluu heidän toimenkuvaansa. Eri-ikäisten palveluiden erottelu näkyy myös siten, että päihdehoidon ja perheiden palveluiden yhteistyön tiellä on monia hallinnollisia esteitä, lupamenettelyjä ja käytännön toimintakulttuurien eroja.

Yksi päihdehoidon tärkeimmistä yhteistyökumppaneista on lastensuojelu, mutta yhteistyö ei ole aina kitkatonta. Päihdetyöntekijä voi kokea lastensuojeluilmoituksen tekemisen vaikeaksi, jos hän pelkää vanhemman katkaisevan hoitokontaktin. Lastensuojeluilmoituksen tekeminen ei myöskään yleensä johda nopeasti lapsen tilanteen paranemiseen, sillä lastensuojelun palvelut ovat ylikuormitettuja ja mahdollisuudet lasten auttamiseen rajalliset.

Vaikka yleiskuva päihdehoidon kyvystä auttaa päihdeongelmaisten vanhempien lapsia on synkkä, on lasten aseman parantamista kehitetty joillakin päihdeklinikoilla. Tulevaisuudessa näitä käytäntöjä saadaan toivottavasti levitettyä, ja perheenjäsenten auttaminen tulee itsestään selväksi osaksi päihdeklinikoiden työtä. Positiivisissa tulevaisuudenkuvissa päihdeklinikat ovat koko perheen auttamisen paikkoja, joissa toimii myös lasten auttamiseen erikoistuneita työntekijöitä. He kuulevat ja auttavat lapsia suoraan ja tasavertaisesti siellä, missä nämä lapset tavoitetaan parhaiten.

Maritta Itäpuisto
Projektitutkija, Perhetutkimuskeskus, Jyväskylän yliopisto

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös