18.10.2013

Rajanvetoa ja määrittelyn haasteita – mikä on sopivaa ja mikä liikaa?

Yhdeksän kymmenestä aikuisikäisestä suomalaisesta ilmoittaa käyttävänsä alkoholia jossain määrin. Koska alkoholinkäyttö nivoutuu tiiviisti kulttuuriimme, rajan vetäminen sopivan kohtuukäytön ja vanhemmuutta heikentävän ongelmakäytön välillä on haastavaa. Jossain se kuitenkin menee.

Vanhempien alkoholinkäyttö näyttäytyy yhtenä keskeisimmistä ja myös visaisimmista ongelmista lastensuojelussa.  Alkoholinkäyttö saattaa olla selkeää ja selvärajaista, jolloin lapsen terveyden ja kehityksen vaarantuminen on selkeästi tunnistettavissa ja osoitettavissa. Toisaalta alkoholin vanhemmuutta heikentävä ongelmakäyttö voi olla myös hyvin salakavalaa ja huomaamatonta. Miten erottaa alkoholin kohtuukäyttö ongelmakäytöstä ja missä vaiheessa se muotoutuu asiaksi, johon lastensuojelun viranomaiset puuttuvat? Muun muassa tätä käsittelin huostaanoton asiakirjoja käsittelevässä väitöskirjassani.

Ilmeisiä merkkejä, piiloviestejä ja kuolleita kulmia

Kun on kyse akuutista päihtymystilasta, alkoholiongelma ilmenee varsin näkyvänä ja konkreettisena. Selkeimmillään vanhempien ongelmallinen alkoholinkäyttö tulee ulos kodin seinien sisäpuolelta, ja herättää ympäristössä sekä huolta että närkästystä. Humalaiset vanhemmat räyhäävät, riitelevät, konttaavat, oksentavat tai lojuvat sammuneina pihoilla, rappukäytävässä tai kauppakeskuksissa. Asunnosta kantautuva meteli, huuto ja lapsen itku yhdistetään usein yhtä lailla rankkaan juomiseen.

Epäsuoria vihjeitä mahdollisista päihdeongelmista luetaan vanhempien ulkoisesta olemuksesta tai käyttäytymisen muutoksesta. Havainnot verestävistä silmistä, tokkuraisuudesta, takeltelevasta puheesta tai vanhan viinan hajusta ovat esimerkkejä siitä, miten sosiaalityöntekijät arvioivat perheen alkoholinkäyttöä. Havainnoinnin taustalla on kulttuurisesti jaettu ymmärrys siitä, miltä päihdeongelman kanssa kamppaileva ihminen ulkoisesti näyttää. Myös toistuvat tapaamisista myöhästelyt tai niiden unohtelut saattavat viestiä päihdeongelmista. Näin on tilanne myös kun rahat, jotka on myönnetty johonkin aivan muuhun, ovat vaivihkaa huvenneet.

Alkoholiongelma voi toisaalta olla myös näkymätöntä ja vaikeasti tunnistettavaa. On kaappijuoppoutta, kulissien ylläpitoa ja selittelyä, joiden taakse ei nähdä. Alkoholi tuodaan toisinaan asiakirjoissa esiin yhtenä itselääkinnän muotona: ahdistuksen lievittämiseen ja ongelmien unohtamiseen. Tällaiset tilanteet tulevat ilmi vain, jos vanhempi on itse tunnistanut ongelmallisen käyttönsä ja on halukas raportoimaan tästä sosiaalityöntekijälle.

Monta tulkintaa – kenen on ”oikea”?

Tyypillistä asiakirja-aineistossani oli, että vanhempien ja sosiaalityöntekijöiden käsitykset alkoholinkäytön vakavuudesta olivat ristiriidassa keskenään, mikä tekee tyhjäksi myös kaikki auttamistoimet. Lapsen käsitykset vanhempiensa alkoholinkäytöstä voivat lisäksi poiketa edellisistä tulkinnoista. Asiakirjojen mukaan lapset saattavat pakoilla ikävää perhetilannetta, uskoutuvat jollekin perheen ulkopuoliselle aikuiselle, pelkäävät, häpeävät, valvovat ja vahtivat vanhempiaan, mutta toisaalta he voivat olla myös lojaaleja ja suojella vanhempiaan salaillen, peitellen ja vähätellen ongelmia.

Vanhempien kohtuu- ja ongelmakäytön välistä rajaa etsiessä tulee väistämättä vastattavaksi monimutkainen kysymyskimppu. Miten paljon vanhemman on sopivaa käyttää alkoholia? Entä jos hän juo, mutta tekee sen lapselta piilossa? Entä jos hän juo lasten seurassa, mutta hallitsee juomisen? Entä jos hänen käsityksensä oman juomisensa hallinnasta onkin aivan toinen kuin miltä se lapsen tai jonkin ulkopuolisen silmin näyttää? Kuten asiakirja-aineistostani kävi ilmi, näihin kysymyksiin löytyy useita vastauksia ja erilaisia tulkintoja.

Tästä syystä jokaisen vanhemman olisikin hyvä pohtia omaa alkoholinkäyttöään lasten seurassa ja sen mahdollisia vaikutuksia lapsen hoivaan, turvallisuuden tunteeseen ja lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen, toisin sanoen lapsen terveyden ja kehityksen turvaamiseen.

Lähde: Kataja, Kati: Lapsuuden rajoilla. Normaalin ja poikkeavan määrittyminen huostaanottoasiakirjoissa. Raportti 78. Turun yliopisto: Koulutussosiologian tutkimuskeskus, 2012.

Kati Kataja
Erikoistutkija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös