06.09.2013

Vanhemmat, tinkikää mukavuusalueestanne

Perjantai-illan tunnelmaa kotonamme. Väsyttää työviikon jälkeen, ja teini-ikäiset lapset liikuskelevat levottomana. Laitetaan ruokaa, ja vanhemmat pohtivat hiljaa mielessään, onko esikoisella aikeita lähteä jonnekin nuorten rientoihin. Lopulta nuoremme kysyy vapauttavan kysymyksen: ”Voinko mä saada leffan?”  Kävelemme siis lähellä olevaan videovuokraamoon.

Toinen esimerkki. Kaunis kesäinen viikonloppu tulossa, ja osa perheestä on jo mökillä. Teini-ikäisemme on päässyt mökkireissultaan jo kaupunkiin eikä haluaisi halua lähteä enää takaisin maalle. Käydään lyhyitä vanhempainvälisiä neuvotteluja. Hetken jopa harkitaan, voisiko poika viettää yhden yönseudun yksin kotona. Itse hän näyttää tälle ratkaisulle vihreää valoa. Lopulta toinen vanhemmista jää pojan kanssa kotiin.

Mistä nämä arkiset tarinat kertovat? Yrityksistä rakentaa kodin hyviä käytäntöjä ja löytää vaihtoehtoisia malleja. Ne kertovat siitä, että on tärkeää tukea sitä, mikä on nuoren omaa elämää. Siihen maailmaan voi yrittää pienesti päästä kiinni.

Tarinat kertovat myös omasta mukavuusalueesta tinkimisestä ja siitä, miten nuoren kanssa kannattaa ”napata” se aika, joka näyttäisi olevan nuorelta tarjolla. Matkoilla videovuokraamoon saa nimittäin jopa kuulla ajatuksia ja arvokasta tietoa tulevasta kouluvuodesta, mutta enimmäkseen musiikista, jalkapallosta, elokuvista ja tv-sarjoista. Näillä kävelymatkoilla pääsee hetkeksi kiinni nuoren maailmaan ja pystyy ehkä tarjoamaan omia pieniäkin vinkkejä arjessa toimimiseen. Ja kesäisenä viikonloppuna kaupungissa voi mennä nuoren kanssa vaikka pizzalle ja kysellä kuulumisia.  

”Alkoholipoliittisesti tulkittuna” nämä kävelyhetket tai kotiin jäämiset tapahtuvat parhaaseen bailausaikaan ja toimivat siten suojaavana tekijänä. Kysymys ei ole kuitenkaan pelkästään siitä, että pelättäisiin nuoren välittömästi ryhtyvän järjestämään bileitä kotiimme. Ei vain ole syytä ehdoin tahdoin aiheuttaa turvattomuutta jättämällä alaikäinen kotiin yksin yöksi.

Vanhempien kiinnostus omien lastensa hyvinvointia kohtaan on lisääntynyt, kun vertaa esimerkiksi omaan nuoruuteeni, 1980-luvulle.  Silloin vanhemmilla ei ollut tapana tinkiä mukavuusalueesta, ja se mahdollisti bailaamisen kaupungilla ja kotibileet, ilman kotiintuloaikoja. Nyt havaintoherkkyys on lisääntynyt ja asioista keskustellaan enemmän, mutta kuinka paljon keskustelu muuttuu käytännön teoiksi? Ei varmastikaan vielä riittävästi.  

Minne Sinä ehdotat siis iltalenkkiä seuraavan kerran nuorellesi?   

Seppo Soine-Rajanummi, hyvinvointi- ja terveystyön päällikkö, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Takaisin Takaisin ylös
Takaisin ylös